sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Blogihiljaisuutta

Viime kirjoituksesta onkin vierähtänyt aikaa. Koulujen jatkuttua aika on kulunut pitkälti muualla, kuin koneen ääressä, joten tekstiäkään (koulujuttuja lukuunottamatta) en ole saanut aikaan.

Mitään ihmeitä ei ole sattunut. Nilkka levisi (vanha vamma oireilee) elokuussa, joten juoksemisesta on ollut parin kuukauden tauko ja salillakin on pitänyt ottaa tosi varovaisesti, oikeastaan olen voinut treenata vain ylävartaloa. Viime viikolla kävin aiheen tiimoilta lääkärissä, ja jos ei kohta ala helpottamaan, turvaudutaan kortisoniin. Nyt kuitenkin vielä lepoa, buranaa, voltarenia ja kylmää. Nilkka ei kuitenkaan lääkärin mukaan ollut löystynyt (ainoastaan tulehtunut), eli tämän ajoittain uusiutuvan vaivan ei kuullema pitäisi olla ikuinen.
Päässä alkaa surisemaan, kun ei pääse juoksemaan!

Häiden muisteleminen lämmittää mieltä. Viimeksi toissapäivänä katselin hääkuvia, pistää aina hymyilyttämään!





On tosi ihana lukea tätä blogia taaksepäin ja muistella hääsuunnittelun ihanuutta (ja kamaluutta!) Vielä ei olla saatu aikaiseksi teettää muutamasta hääkuvasta taulua, mutta sellainen ajatus olisi, ja kuviakin on siihen valittu.
Nyt on edessä taas uudenlaisia suunnitelmia, ne etenevät omalla painollaan (jos etenevät.)

Asiat taitavat olla kaikin puolin kohdallaan!

sunnuntai 17. elokuuta 2014

Häiden jälkeiset tunnelmat epätoivosta tyytyväisyyteen

Muistelin tänään häiden jälkeisiä tunnelmia.

Ensimmäiset pari päivää oli niin väsynyt olo, etten kerennyt kuin olemaan tyytyväinen siihen, että kaikki oli hienosti ohi. Vieraat olivat lisäilleet meistä Facebookkiin ja muualle someen enemmän ja krhm… vähemmän edustavia otoksia.
Vaikka tiesin koko ajan, että häät onnistuivat tosi kivasti ja päivä oli kaikenkaikkiaan menestys, iski seuraavien viikkojen aikana ihmeellinen epätoivo. Viihtyivätkö vieraat oikeasti, oliko kokonaisuus rikkonainen, olivatko häät jotenkin ..halvan oloiset (=yksi pahimmista mahdollisista asioista :D)? Oliko tunnelma huono? Olinko oikeasti niin ruma kun tuossa ja tuossa (tilanne)kuvassa?
Yhdessä vaiheessa en edes halunnut katsoa kuvia häistämme.
Olotilaa kohensi kuitenkin se, kun vieraat lähettelivät pitkin häiden jälkeistä viikkoa kiitosviestejä (suurimmalla osalla vieraista olis siis mitä ilmeisimmin ollut todella hauskaa, etenkin jatkot olivat huhujen mukaan eeppiset!)

Tuo epämääräinen epätoivo kuitenkin väistyi hyvin pian, ja nyt alan aina hymyilemään, kun näen materiaalia häistämme (siis myös niitä epäonnistuneita otoksia.)
Muutenkin on ihana muistella hääpäivää. Ollaan muisteltu (ja katsottu videomateriaalia <3) myös yhdessä tuoreen aviomiehen kanssa, ja tultu siihen tulokseen, että kaikki meni juuri niinkuin pitikin. Tunnelma oli hyvä, ruoka oli hyvää, morsian ei näyttänyt plussapallolta. Se helmojen kantelu ja aamun innostunut olotila, vihkiminen ja hääjuhla, säilyvät kaikki muistoissa.
Ihana päivä, meidän päivä.

lauantai 16. elokuuta 2014

Vestem

Minäpä sitten menin ja ostin ne kuolaamani Vestemin salitrikoot (siis nämä: linkki), ihan paikan päältä Body Actionin Kuopion liikkeestä (missä oli muuten tosi ihana myyjä!!) Mukaan lähti myös vähän lisäravinteita.

Vaikka olisi kenties ollut järkevämpää ostaa Bia Brazilin salitrikoot, mitkä istuvat hitusen paremmin vyötäröltä, olivat nämä vain niin älyttömän söpöt, ettei tarvinnut kahta kertaa miettiä!
Nämä Vestemit tulevat siis ainakin minun vartalossa todella ylös (pitkät jalat, lyhyt selkä), ja vaikka näihin mahtuisi vielä suurempikin nainen (one size tuote, venyy ihan mielettömästi), painavat nämä vyötäröltä vähän läskejä. Vyötärönauha siis asettuu vartalossani sellaiseen kohtaan (seliseli, läskiä sielä on), että puristuu vähän jenkat. Ei kuitenkaan niin, että sitä paidan alta huomaisi. Ja veikkaan, että pysyvät kivasti päällä myös juostessa, ajattelin heti tänään kokeilla! Materiaali on juurikin sellaista paksua, mistä tykkään. Ja lahkeenpituus! Voiko olla totta, että nämä oikeasti ovat näin ihanan pitkät?!

Six Deucen tuotteet tuntuvat olevan kovassa nosteessa, mutta itse en ole trikoiden materiaalista tykännyt (siis niistä mihin olen törmännyt.) Samoin Better Bodysilla on kivan näköisiä vaatteita, mutta legginssien materiaali on ollut makuuni turhan ohutta.
Tässä tuoretta kuvamateriaalia Vestemin pökistä:

Vestem Fuso Leggings 223

Vestem

Vestem

Uusia urheilutoppeja/paitoja pitäisi alkaa hommata. Samalla listalla ovat uudet urheilurintsikat. Toistaiseksi parhaimmat urheilurintsikkani olen ostanut HM:ltä. Aiemin ostin Stadiumista SOC:in urheilutoppeja, mutta nämä HM:n versiot ovat hiukan tukevammat ja paksummat (+löytyy kivoissa väreissä!) Shock Absorbereita en ole vielä raaskinut ostaa, mutta niitä hiukan himoitsen...

maanantai 11. elokuuta 2014

Hääkimppu

Selailin tänään hääkuvia ja tulin älyttömän hyvälle tuulelle! Tosiaankaan kaikkia kuvia ei olla vielä(kään) saatu, mutta ne mitä olemme, ovat olleet tosi ihania!
Päätinkin siis jakaa vielä (valitettavan huonolaatuisia) kuvia hääkimpustani.
Hääkimpusta tuli juuri sellainen, kuin ajattelinkin. Simppeli ja yksinkertainen.




Tässä värit lähimpänä todellisuutta



Tämä vääristää värejä eniten

sunnuntai 10. elokuuta 2014

Hääyö ja ensimmäinen päivä rouvana +minihäämatka

Hääyön vietimme siis Oulun Scandicissa, ihan keskustassa. Ystävätär oli vienyt tarvittavat vaihtovaatteet ja tavarat huoneeseen ennen vihkimistä.
Huone ei ollut sviitti, vaan "parempi" tavallinen huone. Yllätyin ihan hirveän positiivisesti, että huone sijaitsi ylimmässä kerroksessa ja parveke (mistä avautui näkymä merelle) oli valtava! Huone oli muutenkin erittäin tilava ja hienoin, missä olen majoittunut.
Hotellille päästiin vasta aamukahden aikaan, ja painuttiinkin hyvin pian unille. Alunperin oli ajatuksena lähteä vielä vaatteidenvaihdon jälkeen kaupungille, mutta päätettiin yhdessätuumin jäädä lepäämään. Viimeisenä taidettiin sanoa, että tällä kertaa todellakin käydään hotelliaamiaisella… Ja tietysti nukuttiin autuaasti sen yli.

Seuraavana päivänä syötiin molempien perheiden kesken brunssi appivanhempieni luona. Miehen vanhemmat olivat ottaneet ylijääneet hääkakut mukaan, ja järjestäneet lisäksi muuta suolaista ja makeaa syötävää. Perheet tulivat loistavasti toimeen!

Hääkakkua ja morsian (poikaystävä oli muuten valinnut koristeen ylläriksi!)

Brunssin jälkeen lähdettiin tuoreena avioparina valumaan takaisin omaan kaupunkiimme.

Lähdimme ajelemaan Lappiin levättyämme pari päivää kotona. (Alunperin oli tarkoitus ottaa äkkilähtö aurinkoon, mutta molemmilla oli ollut niin hirveä ikävä koiraa <3 hääviikon ajan, että päätimme toteuttaa varsinaisen häämatkan syksyllä/talvella.)
Pakattiin siis koira farkun tilavaan takakonttiin, urheiluvaatteilla täytetyt rinkat mukaan ja matkaan! Oli tosi mukava ja rentouttava "minihäämatka"!

lauantai 9. elokuuta 2014

Täydelliset housut

Vaikka en ole liikunnasta mitään vähään aikaa kirjoittanutkaan, se ei ole hää- ja lomakuvioista huolimatta jäänyt taka-alalle. Olen käynyt salilla 3-6 kertaa viikossa, samoin juoksemassa. Yleensä siis päivään on mahtunut kaksi treeniä, päivällä sali ja illalla lenkki.

Olen pitkää metsästänyt istuvia housuja. Dr. Denimiltä olen ostanut useammat housut, mutta niinkuin aiemin täällä kirjoittelinkin, ne kuluvat käytössäni aivan älyttömän nopeasti puhki mm. haaroista, ja +50e hinta on lyhyeen käyttöikään nähden aika suolainen.
Housujen hankinnassa ongelmallista on se, että olen pitkä (177cm), minulla on oikeasti pitkät jalat (monesti pituus 34 on liian lyhyt), paksut reidet ja iso peppu. Yleensä housuissa käy niin, että kun löytyy reisille ja pepulle sopiva housupari, ovat ne sitten toisaalta todella isot vyötäröstä  ja löysät polvesta alaspäin +yleensä myös liian lyhyet. Olen myös jatkuvasti törmännyt ilmiöön, että housujen vyötärö jää erittäin huomattavasti matalemmaksi taka- kuin etuosasta.

Olin harkinnut Freddyn housujen tilaamista, mutta kokeilematta en uskalla, ja lähimpään Freddyjä myyvään liikkeeseen on satoja kilometrejä. Olin myös miettinyt Bia Brazilin Jean Stylejä (99,90e/Body Action) ja Brasil Sulin Fuso Jeanseja (79,90e/Gazoz) (jotka pienen tutkiskelun jälkeen näyttäisivät olevan samaa materiaalia kun Bia Brazilin Jean Stylet?)
Viimeviikonloppuinen housujenmetsästys päättyi niin isoon ärsytykseen (siis oikeasti! 4h shoppailua ja kaikki housut enemmän tai vähemmän huonosti istuvia), että päätin tiistaina laittaa pienen harkinnan jälkeen tilaukseen Bia Brazilin Jean Stylet mustilla saumoilla (postikulujen jälkeen ≈106e.)

Perjantaina sain kännykkään Itellan saapumisilmoituksen (nopeaa toimintaa!) ja jännittävissä tunnelmissa pääsin availemaan pakettia. (Olin sopinut itseni kanssa, että jos housut eivät sovi, palautan nämä ja tilaan Brasil Sulin farkkuleggarit.) Yllätyksekseni paketista paljastui housujen lisäksi Fitfarmin 200g lecithin lesitiinivalmiste ja kolme erilaista näytepakkausta +piristävä saatekirje!
Heti ensiksi avasin housujen pakkauksen, ja kokeilin materiaalia, joka tuntui juurikin siltä, mitä olin odottanut, paksua ja jämäkkää, mutta uskomattoman joustavaa (One Size housut, koko 34-42! Olin suhtautunut tähän hyvin skeptisesti, mutta turhaan.) Vetäisin housut jalkaan, ja nämä saisi mahtumaan vielä minua isommalle typylle! Kangas ei ole likimainkaan äärimmillään edes pakaroista tai reisistä. Kangas ei myöskään kuulla läpi mistään kohdasta. Housut ovat myös riittävän pitkät jopa minulle, ja oikeasti näyttävät tavallisilta housuilta.
Housuissa on siis tavalliset takataskut, feikkietutaskut ja feikkivetoketjunpaikka +nappi jossa koristetimantti.

Bia Brazil Jean Style

Ikkunaostostelun jälkeen tulin siihen tulokseen, että haluan tilata Body Actionilta Vestemin sekä Bia Brazilin salilegginssit (erityisesti nämä viehättävät: Linkki) ja varmasti vielä toiset Jean Stylet. Myös Freddyt houkuttelevat yhä, mutta sovittelematta en halua niitä tilata.

Täytyypä vielä mainostaa, että ostin Cubukselta juoksu-/salilegginssit, mitkä ovat samaa mallia kuin Niken leveällä vyötärönauhalla varustetut legginssit (mitä olen käyttänyt salilla puoli vuotta) ja itseasiassa tuntuvat materiaaliltaan samalta, kuin Niken housut (paksua materiaalia, I like! En tykkää enää ollenkaan ohuista urheilulegginsseistä), mutta olivat vain +20e, kun Niken pöksyt puolestaan maksoivat +70e (tarkkoja summia en muista.)
Kestävyydestähän en voi sanoa vielä mitään, mutta käytössä tuntuvat tosi mukavilta ja pysyvät napakasti päällä juoksulenkeillä.

maanantai 4. elokuuta 2014

Hääkampaus ja -meikki

Hääkampauksen ja -meikin kävin tosiaan laitattamassa ammattilaisella. Kampauksen ihan sen takia, että oma tukkani on lyhyt polkka/ylikasvanut beckham (edestä siis pidempi kuin takaa), ja halusin saada siitä klassisen tyylikkään kampauksen. Lyhyen tukan kampaus olisi sopinut minulle, mutta kun kampaaja ehdotti ihan kunnon kampausta, olin tietysti heti valmis suunnitelmanmuutokselle. Käytän itsekin kampauslisäkkeitä ja pidennyksiä niin juhlassa kuin arkenakin, mutta en osaa taituroida tavallista nutturaa/ponnaria ihmeellisempää luomusta näin lyhyeen tukkaan.
Meikin olisin voinut tehdä itse, mutta ajattelin jo syksyllä automaattisesti, että annan ammattilaisen hoitaa hommansa!
Kampauksessa käytettiin lisäkettä sekä lisäksi lisäkelettiä, mikä oli "nutturan" seassa koristeena.

Näyttää jopa siltä, että hiuksia olisi!!



Tässä kuvaa tukan pisimmästä mitasta…

Tukan laittaminen maksoi ihan mukavan summan, mutta toisaalta tähän kannatti ehdottomasti satsata, sillä oman tukan tilanne ei tosiaan ole kummoinen...

Olin myös häämeikkiin todella tyytyväinen. Suunniteltiin meikistä minun näköinen. Arkena käytän vaaleaa luomiväriä, eyeliner ylärajausta, ripsiväriä ja tottakai kulmageeliä ja -kynää. Iholla en käytännössä koskaan käytä mitään.
Häämeikistä tuli siis suht hillitty. Maanläheisiä värejä ja irtoripsitupsuja. Meikkipohja oli erinomainen ja pysyi hyvänä koko päivän.

Kampaajalla peilin kautta otettu kuva...

On pitänyt laittaa myös kihlan rodinoinnin ennen-jälkeen kuvat, ja tässä ne siis tulevat!

Ennen

Jälkeen

Viimeistään tässä huomaa, miten väriero on rodinoinnin jälkeen tasoittunut. Vasen kuva otettu luonnon-, oikea keinovalossa.